1) Värit
Menomatkalla poikkesin Delhin lentokentällä kaupassa, jossa myyskenneltiin vaatteita ja asusteita. Ne olivat pinkkejä, turkooseja, kirkkaankeltaisia, ja niissä oli kasapäin paljetteja ja muuta kimallusta. Hypistelin niitä samalla tavalla riemuissani kuin lapset hypistelevät kaikkea pinkkiä, turkoosia ja kimaltavaa. Ostamista en kuitenkaan edes harkinnut, hyvä ihme. Oma tyylini on aika pelkistetty, tummasävyinen, pidän skandinaavisesta linjakkuudesta. Kuosit saavat pulssini kiihtymään.
Paluumatkalla kävin samassa kaupassa. Nyt hypistelin samoja kimallekamppeita erittäin vakavissa ostoaikeissa. Kaksi viikkoa siinä meni: sen jälkeen kaikki värikäs ja kirkuva muuttui ultimatum-hyvännäköiseksi. Aloin myös uskoa, että kyllä minunkin kannattaa nyt viipymättä hankkia kurta-asu.
Aasialainen estetiikka on ihan oma estetiikkansa, jota on turha vertailla sellaisenaan pohjoismaiseen vastaavaan. Ne ovat omia kieliään, ja yhdestä toiseen hyppääminen ei tapahdu ihan hetkessä. Sellaisenaan ne eivät myöskään toimi toistensa konteksteissa. Kurta-asu ei ehkä toimisi viikkopalaverissa, ja omat tummat kolttuni vaikuttivat Katmandussa, no, jotenkin vääriltä (plus että musta on Nepalissa kuulemma kapinan väri). Mutta taidokas miksailu, jooooo. Hankin esimerkiksi yhden pinkki-oranssin puuvillapaidan, jonka aion yhdistää korkeavyötäröisiin tummiin farkkuihin.
2) Huivit
Hankinnoista puheen ollen, Nepalissa myydään upeita, upeita käsitöitä. Anni-houstini rahtasi minut muun muassa mainioihin Mahaguthi- ja Sana Hastakala -myymälöihin, joiden tuotteet on valmistettu Nepalissa reilun kaupan menetelmin. Kotimaan pakkaset mielessäni ostin rinkantäytteeksi kasmirhuiveja ja -pipoja. Ai niin, kannoin myös kotiin yhden kappaleen kolme ja puoli kiloa painavia kivihuhmareita. Aion tehdä sillä aika monet acharit.
 |
| Snautseri änki kuvaan. |
3) Hyväntekijät
Ystäväni työskentelevät Nepalissa Lähetysseuran kautta erilaisissa kehitysyhteistyöprojekteissa ja koordinoivat muun muassa kummityötä. Kävimme paljon keskusteluja auttamisen eri muodoista - siitä, millainen apu on oikeasti tarpeen ja millaisesta voi olla pahimmillaan vain haittaa. Kehitysmaissa on usein huutavin pula esimerkiksi osaamisesta ja raaka-aineista, ei suinkaan vaikkapa työvoimasta. Lisäksi köyhissä oloissa korruptio rehottaa, ja siksi avustusrahojen perille menemistä on valvottava tarkasti ja lahjomattomasti. Myös varojen kohdentaminen on oma taitolajinsa: jos halutaan saada aikaan kestävää, pidemmän tähtäimen hyvää, pikavoitot köyhille eivät varsinaisesti auta. Työn on oltava suunnitelmallista ja läpinäkyvää.
Tiesin toki jo ennalta, että ystäväni ovat kyseiseen työhön kuin luotuja - oikeudentuntoisia, tarmokkaita ja välittömiä. Silti olin vaikuttunut, kun näin ja kuulin heidän työstään käytännössä. Pääsin esimerkiksi Annin mukaan vierailulle Pohjois-Kathmanduun vammaisten naisten keskukseen, jossa vähävaraiset naiset opettelevat käsitöiden tekemistä. Vastaanotto oli nepalilaiseen tapaan lämmin. Kyselin naisilta heidän taustoistaan ja työstään Annin tulkkaamana. Oli selvää, että keskuksella on tärkeä rooli heidän elämässään: niin toimeentulon kuin sosiaalisen hyväksynnän saamisessa. (Lisäksi huopatyöt olivat oikeasti aika hauskoja, diggailin erityisesti isonenäisistä jäniksistä.)
Reissua seuraavalla viikolla matkustin yhtenä aamuna bussilla töihin. Käytävän toisella puolella istui tummaihoinen nainen, jonka viereen lössähti veltto suomalaismies. "Excuse me, do you speak English", nainen kysyi tältä ystävällisesti. "Nou", vastasi veltto, ja jos mahdollista, veltostui entisestään. Mietin että jumankauta äijä, yritä nyt edes. Kyse oli, kuinka yllättävää, niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin millä pysäkillä jäädä pois. Naisella oli ensimmäinen opiskelupäivä, mikä selvisi, kun viittilöin hänet bussista ulos oikeassa kohtaa.
Siinä samalla kelailin, että siinä on nyt ihminen, joka on tässä ympäristössä erilainen, vieras, ihan kuin minä viikkoa aikaisemmin Delhissä. Arjen potkaiseminen käyntiin näin sisäänpäinkääntyneessä maassa ei varmaankaan ole ihan helppoa.
Tänään laitoin viestiä tuttavalleni, joka on ollut jo vuoden mukana MLL:n vapaaehtoisena maahanmuuttajaäidin ystävänä. "Ollaan oltu kaikki osapuolet kovin tyytyväisiä. Hän on oppinut paljon suomea ja mä olen oppinut elämästä Mosambikissa", hän kertoi. Haluaisin ryhtyä johonkin samanlaiseen. Nyt kun vielä kirjaan aikeeni tänne, suunnitelmasta on hankalampi perääntyä.
4) Kaukokaipuu
Tässä sitä taas ollaan. Reissu oli hyvä muistutus siitä, mitä kaikkea tuolla on ja odottaa. Miten monta iltaa olemme ystäviemme kanssa istuneet vieraista maista ja matkustamisesta jutellen. Miksi ostaa uusi sohva, kun samalla rahalla saa tällaisia kokemuksia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti