Olimme juuri melomassa. Haukkapaloja hieman kivistää. Kajakin kyydissä kuitenkin vahvistui taas se tunne, että meri on ystävä, ja sen lainehilla mieli lepää. Livuimme myös presidentin takapihan ohi ja mietin, että on tämä jännä maa. (Melontaseuran puheenjohtaja oli kuulemma taannoisena kesänä huomannut viime hetkellä, että presidentti Halonen oli kauhomassa kovaa vauhtia kajakin eteen. Oli sitten jarrutellut ja olivat vaihtaneet vähän kuulumisia.)
Pahoittelen pikku tautofoniaa, mutta myös muilta kuin melontaosin tämä kaupunki on nyt kerrassaan parhaimmillaan. Viikonloppuna kävin syömässä Observatorion uudessa kesäkahvilassa, oli kuin Euroopassa. Poikkesin myös muotikirpputorilla, uitin snautseria meressä ja juoksin ristiin rastiin tuota naapurissa olevaa suurta metsää. Ai niin, ja ravintolapäivänä meidän ikkunan alla myytiin tosi hyviä falafelejä. En oikein keksi, mitä voisin vaatia lisää.
Ehkä oman puutarhaviljelmän johonkin lähipuistoon - ai mutta sellainen onkin jo järjestymässä.
Ehkä ikioman nahkatakin. Ai niin, semmoisen löysinkin jo. Se on punainen ja pinnaltaan pehmeä. Koko 29-vuotisen elämäni aikana olen luullut, etten ole nahkatakki-ihmisiä, mutta hei, epäilen että Otiskin diggailisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti