Loikoomo : Colombo

Ennen lentokoneita ei kai ollut myöskään tunnetta, joka iskee, kun saapuu kylmästä lämpimään. Ensimmäinen askel ilmastoidusta saapumisaulasta ulos, ja wham, kroppa on yhtä kysymysmerkkiä. Trooppinen kuumuus kietoutuu ympärille kuin lehmän lämmin nuolaisu.

Colombo on siinä mielessä suuri kaupunki, että välimatkat ovat pitkiä. Rakennukset ovat suurelta osin aika vaatimattomia. Hedelmä-, kala- ja muita kojuja on joka puolella, ja loppumaton tööttäily tahdittaa arkista elämää. Maamerkkejä näkyy vain vähän, ja ensi hetkestä lähtien tienristeykset näyttävät kaikki samoilta.

Viivymme Colombossa vain yhden yön. Lyhyiden nokkaunien jälkeen nappaamme tuktukin ja lähdemme kohti rautatieasemaa ostamaan junalippuja seuraavalle päivälle. Reissun ensimmäinen riksakuskimme - yksi kymmenistä - sattuu olemaan se kaikkein vauhdikkain, ja puikkelehdimme kaupungin halki jarrua turhaan rasittamatta.

Juna-asema on melkoisen organisoitumaton, mihin tosin olemme tulevina viikkoina tässä maassa tottuvia, mutta saamme kuin saammekin ostettua liput seuraavan aamun Kandyn-junaan. Hankimme nössömäisesti ykkösluokan liput ja pulitamme niistä melkein vitosen laaki.

Sitten alkaa sataa. Todella sataa. Vettä tulee niin paljon, että liikenne pysähtyy ja riksakuskit kieltäytyvät ajamasta minnekään. Varmaan ihan fiksua, sillä tuktukien renkaat näyttävät sileiltä kuin vauvan pylly, ja lisäksi pääkaupungin teille on ripoteltu kuoppa jos toinenkin. Niinpä odotamme. Meitä tuijotetaan, mutta jostain syystä hetki tuntuu onnelliselta: nautin olla kaukana, lämpimässä kaatosateessa, silmät lautasina kaikesta erilaisesta.

Lopulta sade rauhoittuu ja kömmimme riksaan. Kuskimme on suulasta sorttia ja hahmottelee pitkäksi venyvän matkan aikana Sri Lankan yhteiskunnan keskeiset ongelmat. Näitä keskusteluja tullaan käymään vielä monia.

Ruokaa löytyy kätevästi hostellin nurkalta. Emme kuitenkaan tajua ruokalistasta juuri mitään. Paluumatkalla poikkeammekin vielä hakemaan kulmakioskista parin euron pitaleivät, jotka ovat niin hyviä, että palaamme syömään samanlaiset vielä viimeisenä reissupäivänä.

-------------------

Juna Kandyyn starttaa aamuseitsemältä. Ykkösluokka on vallan fiini: lipun hintaan kuuluu merkityt istumapaikat, ja vaunun päässä on suuret maisemaikkunat. Ensi alkuun niistä katsellaan Colombon itäpuolelle rakennettuja slummikyliä. Ihmiset käyvät aamupesuillaan radan vieressä kuraisissa joentapaisissa. Kaikki on rakennettu pellistä.

Kaupungin jäätyä taakse maisemat muuttuvat ja juna alkaa pikkuhiljaa kiivetä kohti ylämaata. Pysähtelemme pikkukylissä ja hämmästelemme veden vallassa olevia riisipeltoja. Valkoisia pikku haikaroita on joka puolella. Junan mentyä ohi radanpieleen vetäytyneet paikalliset jatkavat kulkuaan ratapöllejä pitkin: niillä on parempi kävellä kuin kostealla savimaalla. Melkein kaikki ovat paljain jaloin.

-----------------

Kandyssa majoitumme ensimmäistä kertaa Air BnB:n kautta varattuun kotimajoitukseen. Meitä on vastassa mitä ystävällisin isäntä, herra Thannakoon. Hän osoittautuu sydämellisimmäksi kuviteltavissa olevaksi herrasmieheksi, jonka kanssa juttelemme näinä parina päivänä pitkät pätkät. Eläkeikäinen herra on työskennellyt vuosikymmeniä merillä ja tuntee eurooppalaiset vedet kuin omat taskunsa. Tämä selittänee myös hänen uteliaan asenteensa muita kulttuureja kohtaan.

Kandyn kaupunki on ollut aikanaan oma kuningaskuntansa, joka siirtomaaisäntien saavuttua kaatui viimeisenä. Keskellä kaupunkia on pieni järvi, joka tuo kieltämättä paikkaan oman viehätyksensä.

Käymme katsomassa perinteistä srilankalaista tanssia. Areenana toimii nuhjuisista nuhjuisin vanha sali Punaisen ristin omistamassa rakennuksessa. Tuolitkin pysyvät hädin tuskin liitoksissaan, joten odotukset show'n suhteen eivät ole järin korkealla. Esitys kuitenkin tekee vaikutuksen: kandylaisessa tanssissa on omituista vetovoimaa, ja erityisesti puvut ovat kauniita. Lopuksi pari miespoloa kävelee tulisilla hiilillä. Mietimme, millä heidän jalkapohjansa lienee puudutettu.

Jatkamme viereiseen buddhalaistemppeliin, joka on koko maan merkittävin. Vierailijoita tervehtii voimakas rumpujen jylinä. Seuraamme muita yläkertaan, jossa buddhalaiset asettuvat kahteen jonoon. Monet kiikuttavat pitkille pöydille kauniita kukkia tai pitelevät sylissään oranssiin paperiin käärittyjä lahjoja. Odotamme väkijoukossa pitkään, kunnes lopulta yksi koreasti kaiverrettu ovi avataan. Toiseen jonoon asettuneet pääsevät vierailemaan huoneessa, jossa uskotaan säilytettävän buddhan hammasta. Toiset jonottajat eivät pääse lainkaan huoneeseen sisälle vaan saavat vain kurkistaa sisään. Me puolestaan näemme hammasta suojelevasta kultapatsaasta vain etäisen vilauksen. Silti temppelin tunnelma on pysäyttävä. Tuoksut, rummut ja oman ymmärryksen ulottumattomiin jäävä pyhyys viimeistelevät tunteen siitä, että olemme kaukana kotoa ja tempaistuna keskelle toisenlaista elämää.

Seuraavana päivänä päätämme vierailla kasvitieteellisessä puutarhassa, jota on kehuttu vuolaasti. Täydeksi yllätykseksi herra Thannakoon lähtee opastamaan meitä bussien kanssa - mikä tarkoittaa, että hän matkustaa kanssamme reilun puolen tunnin matkan perille saakka ja maksaa vielä lippummekin. Olemme melkoisen otettuja.

Puutarhassa on mukava vaellella, mitä nyt kuumuus uuvuttaa. Onneksi varjopaikkoja riittää. Viikunapuut ovat hienoja - yhdestä puusta lähtee monta oksanhaaraa, jotka ovat juurtuneet omiksi puikseen. Yksi puu on oikeastaan pieni metsä.

Illalla kiipeämme jyrkkää mäkeä syrjäisen hotellin ravintolaan. Juttelemme siellä letkeän brittisedän kanssa, joka on Sri Lankassa ties kuinka monetta kertaa. Miksi niin? "Kriketin takia", hän vastaa.

Seuraavana aamuna matkamme jatkuu kohti Hattonia ja Adam's Peakia. Ennen lähtöä herra Thannakoon rientää puutarhaansa taittelemaan meille mukaan muutaman kanelin- ja pippurinoksan. Selviää, että edellisenä iltana hän on sytytellyt kynttilöitä ympäri pihaa ja odottanut meitä takaisin, kun me onnettomat vetelehdimme illallisella. Annamme vaatimattomaksi kiitokseksi loput joulupiparimme (ja luonnollisesti saamme matkaevääksi srilankalaisia keksejä sekä muutaman puuomenan, wood applen, joita emme ole vielä ehtineet maistaa). Srilankalainen vieraanvaraisuus on juuri saanut hahmon, jota muistelemme koko loppureissun ajan. On oikeasti haikeaa lähteä.