Hä-hää!

Meillä on tulossa tämä naimisiinmeno.

Se on ihmeellistä!

Jo pian yhdeksän vuoden ajan koeteltu suhteemme tuskin tulee kokemaan naimakaupan myötä järisyttäviä mullistuksia, vaikka tietysti loppuiän sitoutuminen tehdään vakavin ja väkevin mielin.

Mutta sitten on tätä kaikenlaista härdelliä. Monta palasta on jo paikallaan: ajankohta, kirkko ja juhlapaikka tuntuvat omilta & hyviltä, ja osittain talkoohengellä kokoon kursittavaa juhlaa varten on rekrytoitu parhaat mahdolliset kaasot ja bestmanit. Nyt on jo sellainen kutina, että päivästä on tuleva onnellinen ja luojan kiitos myös rennonpuoleinen.

Sen sijaan sana rentous ei noin yleisemmin tunnu kuvaavan tätä hää-businesta. Olen haalinut käsiini muutaman häälehden, ja pakko sanoa, että niistä löytyvät absurdeimmat jutut joutuu lukemaan välillä pariin kertaan ja sen perään vielä ääneenkin. Niin vitsikkäitä.

Yhdessä Lontoon-lehdessä kehotetaan muun muassa kaiverruttamaan save the date -kutsut (siis varsinaista kutsua edeltävät esikutsut) puisiin palapelinpalasiin, joita vieraat voivat käyttää myös avaimenperinä, 22 puntaa/kpl.

Lisäksi on kuulemma suositeltavaa palkata ammattimainen kalligrafi kirjoittamaan osoitteet käsin kutsujen kirjekuoriin. Pahoittelut vieraillemme jo etukäteen, mutta ajattelin tuhertaa tekstit itse, vaikken olekaan kuin vaivainen kielitieteilijä. No, minkä sievyydessä menettää, sen oikeakielisyydessä voittaa. (En tarkoita pilkata kalligrafien ammattikuntaa; heillä on varmasti näinä päivinä tukalaa muutenkin.)

Myös kaasoilleni joudun tuottamaan pettymyksen. Toisin kuin michellelovespaul1977, minä en ole ajatellut antaa pikkuisia lahjoja kaasoilleni throughout the process. (Ai millaisia: no esimerkiksi dimangein kirjailtuja toppeja ja hääaamua varten varattuja pikku yllätyksiä.) Sen sijaan aion halata heitä lujaa ja rakkaudella monta kertaa, itse asiassa hyvinkin koko prosessin ajan, kunhan nyt mokomat tulisivat tuolta maailmalta/Espoosta halausetäisyydelle.

Toisessakin suhteessa aion olla vähän eri linjoilla kuin snadisti takakireä Tigso1987, joka kirjoittaa näin: "Ultimately, I wanted the bridesmaid's dress to be my choice as I was paying for it and it was my wedding, but I took her wishes into consideration and found something as near to what she wanted to as I could." Itse olen niin käytännöllisyyden riivaama, että toivon kaasojeni kiskovan niskaansa mekot, joissa oikeasti viihtyvät ja joita voivat käyttää joskus toistekin. Vaik nää onkin siis niinku MUN häät.

Myös häihin liittyvä estetiikka on välillä, hmm, hämmentävää. Yhtäkkiä ihan tavalliset ihmiset näyttävät olevan sitä mieltä, että valtavat vaaleanpunaiset satiinirusetit edustavat kaikkein kristallisinta tyylikkyyttä ja että nämä puhvihihat ovatkin upeat. Miksi jengi unohtaa, mistä noin niin kuin tavallisessa elämässään pitää? Miksi kaiken häihin liittyvän ympäriltä oman elämän konteksti vaihtuu johonkin hivenen erikoiseen kovanvalkoiseen kermakakkukontekstiin?

En tietenkään tarkoita, ettei häistä saisi innostua ja niitä suunnitella tylliin kiedottu sydän läpättäen. Kyynisyys jos mikä ei kuulu mihinkään hääjuhlan liepeillekään. Mutta jotenkin en vain tajua, mistä kaikki pönötys & jäykistely (ja okei, ne satiinirusetit) kuvioon pulpahtavat. Älkää skitsoilko, tyypit!

Onneksi systeemiin liittyy myös paljon kaikkea oikeasti inspiroivaa. Esimerkiksi australialainen Hello May (kiitos Tepa!) sekä supersuositut Green Wedding Shoes ja Brooklyn Bride ovat tykkejä sivustoja. Ja lisäksi kaikki läheisten häät, joihin olen itse viime vuosina ja aiemminkin saanut osallistua, ovat edustaneet kaikkea muuta kuin edellä kuvatut verenpaineennostattajat. Aina, kun mikä tahansa näistä juhlista nousee mieleen, menen pelkäksi hymyksi.

Reilut puoli vuotta to go!