Käänteitä

Mökkijuhannuksen sijaan tuli kaupunkijuhannus kaikenlaisine käänteineen, jotka olisi voinut jättää väliinkin. Huoli valtasi mielen, taas. Ei ole tuntunut sen paremmin juhannukselta kuin syntyäpäivältäkään, mutta onneksi on turvaverkosto, joka ottaa kopin, kun tarve vaatii. Siinä verkossa olen nyt pari päivää köllinyt ja vastaanottanut monenlaista kalastuskuvaa ja muuta tsemppausta, jotta jaksaisin tsempata eteenpäin. Kiitos.

Ja sitten on tietysti tuo karvainen ystäväni. Kävimme palstalla, rapsutimme multaa, jonotimme Regatan pullat, ja sitten kävimme makaamaan kivelle vaahteran alle. Katselin sinistä taivasta ja isoa mustaa nenää ja mietin, että kyllä kaikki järjestyy, tälläkin kertaa.

--------------

(Sairaalan käytävillä tapahtui jänniä. Muuan Matti jankkasi sitkeästi hoitajansa kanssa kanyylin poistosta, niin että hoitajan lehmänhermot uhkasivat lopulta pettää. Sitten Matti vaihtoi äkisti kulmaa. "Onko mahdollista lähteä nyt Linnanmäelle?" Hoitajalta meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun.)

(Lisäksi muuan ohitseni rullaillut potilas kommentoi asuani: "Erikoinen tyyli." Loukkaannuin vähän: asuni koostui upouudesta, hienosta Comptoir des Cotonniersin 1920-lukulaisesta matonkudepaidasta, polvista risoista boyfriend-farkuista - ja, no niin, juoksulenkkareista. Ei se silti ollut yhtään niin erikoinen kuin kaikki ne toistatuhatta käyttökertaa nähneet vetelät marjapuuronväriset, ohuiksi kuluneet sairaala-asut venyneinen kuminauhoineen. Sellaisessa kun lähdet ihmisten ilmoille, pian koputtaa sinivuokko olalle ja kysyy että mistäs tulossa minnes menossa. Että joku roti.)

Piristävä seuralaiseni.