Joskus ei vaan onnistu. Esimerkiksi tämä kirjoittaminen. Olen yrittänyt jo pitkään kirjoittaa lukemisesta - koska tulin lukeneeksi yhden lukemisesta kertovan kirjan - mutta menee koko ajan vähintään metrin ohi maalitaulusta. Viimeisin versio kuulostaa erehdyttävästi yläasteen äidinkielen aineelta, jossa lässytän letit suorina siitä, miten uskomaton maailma kirjainten taakse kätkeytyy. No niin kätkeytyykin, daa-a, mutta voisiko sitä nyt mitenkään muotoilla vähän raflaavammin.
Tässä kuitenkin typistetysti se, mitän haluan sanoa:
1) Äitini luki minulle lapsena paljon. Edelleenkin sen on yksi vahvimmista lapsuusmuistoista: äidin rauhallinen ääni, harmaa sohvannurkka ja Mestaritontun seikkailut. Sen haluaisin joskus välittää eteenpäin.
2) Kirjastossa oli hauska käydä. Plarasin hyllyjä jo vaahtosammuttimen kokoisena (lainasin yleensä aina saman merirosvokirjan), ja jossain vaiheessa siirryin Neiti Etsiviin, Lottiin ja Mary Marckeihin. Parasta oli, kun luuli jo lukeneensa melkein kaikki, ja sitten löytyikin vielä yksi lukematon.
Jännittävää oli sekin, kun pääsi hiiviskelemään nuortenkirjojen liepeille. Samoin ensimmäiset lainat aikuisten osastolta! Ratsasin aina juuri palautetut huolellisesti, kun en oikein tiennyt, kenen kirjailijan nimen kohdalle kannattaisi parkkeerata.
Laukkasin myös kirjavarastossa, jonka ovet olivat auki muutaman kerran vuodessa. Vedin nenääni vanhan kirjan tuoksua ja hipelöin niiden kirjojen kansia, jotka eivät hirveän monia kiinnostaneet.
Myös mökkipaikkakunnalla piti päästä välillä kirjastoon. Äiti vei ja haki parin tunnin päästä. Teini-iässä varasin ajan kirjaston tietskarilta ja hengasin tunnin Kiss FM:n chatissa. Tästä kaameasta detaljista huolimatta kirjastojärjestelmä on yksi hienoimmista asioista koko Suomessa.
3) Luin keväällä WSOY:n kokoaman ja aika mahtipontisesti nimetyn Kirja joka muutti elämäni -teoksen. Tässä pari lempikohtaani:
"Kirjallisuuden voima, ihmisen arvoitus ja ylipäätään koko elämä näyttäytyvät eri valossa tämän teoksen jälkeen. Toisaalta se antaa kellarikirjoittamiseen taipuvaisille eksistentiaalisille pohtijoille myös lohtua: vaikka tuntee olevansa yksin maailmankaikkeudessaan, vatvovat monet muut tismalleen samoja aatoksia, vailla sijaintia saati suuntaa."
mies (1987): Fjodor Dostojevskin Kirjoituksia kellarista
"Olen lukenut Seitsemän veljestä varmaan kymmenen kertaa. Parikymppisenä reissasin paljon yksikseni maailmalla,ja pidin sitä pokkarina mukana. Kerran sairastuin Nepalissa ja jouduin sängyn pohjalle hyönteisiä kuhisevaan hökkeliin. Koko kylässä ei ollut ketään, joka olisi viis veisannut minusta tai jonka kanssa olisin edes osannut puhua mitään yhteistä kieltä. Tunsin itseni yksinäiseksi ja pelokkaksi. Kiven lauseiden lukeminen tuntui silloin melkein siltä kuin olisin pitänyt ystävää kädestä."
Miina Supinen: Aleksis Kiven Seitsemän veljestä
"Ja juuri sellaistahan Södergranin runous on, hienoa mutta vakavaa. ... "Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet", minä luin, "kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois." ... Näitä minä imin sisääni, tällaisia lauseita, ja kaikki tämä oli minulle totta syistä, joita en oikeastaan enää muista tai ainakaan pysty ymmärtämään. En osaa selittää, miksi koin runot niin vahvasti, samastuin niin täydellisesti Edithin vuosisadan takaiseen synkkyyteen. Olin nimittäin myös onnellinen. Minulla oli tyttöystävä. Kavereita. Soitin bändissä ja join pääni täyteen suurin piirtein kerran viikossa. ... En esimerkiksi uskonut lainkaan kuolevani, ja silti Södergranin runoista päälle kaatuva kuolema tuntui läheiseltä. Merkillistä.
... Södergran herätti minussa sen runopojan, joka keski-ikäisen romaanikirjailijan kuoreni alla olen yhä. En myöskään usko, että runous ja proosa ovat kaksi täysin erillistä lajia; jos proosaan ei vuoda tippaakaan runoutta, se ei hengitä eikä kosketa sielua."
Juha Itkonen: Edith Södergranin tuotanto
Ja sitten ehdoton suosikkini, sydämien samuuksista:
"Mutta seitsemän sisaruksen kohtaloista luettuani en ollut koskaan enää vain yhden ympäristön asukas. Pää sekosi, kuten isoisä oli lukemisesta varoittanut. Silmät menivät pilalle, sain rillit, eikä minusta tullut emäntää naapuritaloon. Minuun tuli joutomaata. Aina törröttää jossakin ohdake, jossain on piilossa maariankämmekkä, aina olen vieras, aina kotona. Aina haistelen tuulia, jotka tulevat toisista maista ja toisista sydämistä, omani kaltaisista, mutta ilman kirjoja en olisi tiennyt sydänten samuutta."
Maijaliisa Mattila: Ethel S. Turnerin Seitsemän sisarusta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti