Hienointa oli, kun valtavan korkeilla skriineillä näytettiin yhtä aikaa kolmea versiota Heroes-biisistä. Niiden välissä oli vuosikymmeniä. Kun vaihtoi paikkaa, vaihtui versio. Uskomaton aikamatka, ja kuitenkin niin kiinni tässä hetkessä. Istuin skriinien äärellä varmaan tunnin, leuka pikkuisen ihmetyksestä ja ilosta ammollaan.
Ei, sittenkin! Hienointa oli tietysti tämä. Siistein veto ehkä ikinä. Ei ihme, että tämän jälkeen koko Britannia kyseli, että mikä ihme tämä jätkä on (ja onko se jätkä), onko se maasta vai kuusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti