Suhteeni David Bowieen on aina ollut jotenkin... väljä. Olen toki noteerannut hänen olemassaolonsa ja mieleenpainuvat roolihahmonsa, pari hittiäkin osannut nimetä. Mutta koska katsoin nuoruudessani parhaaksi keskittyä Yön kaltaisten taideprojektien tuotantoon, Bowie on ikään kuin lipunut ohi eri raidetta.
Mutta nyt 66-vuotias rokkisetä sitten kolahti. Olen kuunnellut uuden, kaikessa hiljaisuudessa valmistellun The Next Day -levyn läpi viikon sisään toistakymmentä kertaa. Se on nerokas. Ja se kuoriutuu kuin sipuli, joka kerta tajuan jotain uutta.
Jossain arviossa levyä taidettiin luonnehtia "sekalaiseksi seurakunnaksi keskivahvoja Bowie-sävellyksiä". Keskivahva tuntuu vähän laimealta ilmaisulta, mutta sekalainen levy kyllä on: vähän lötköllä Berliiniin sijoittuvalla Where Are We Now -balladilla ei ole hirveästi tekemistä esimerkiksi If You Can See Me -häröilyn kanssa. Mutta olkoon. On hienoa, kun musiikki saa valppaaksi: kuulostelemaan, että onko Valentine's Dayssa oikeasti vähän Beatlesia, ja mistä tämä Dancing Out In Spacen mahtava räkäisyys oikein syntyy.
Pisteet Bowielle myös lyriikoista. Tämän hetken suosikkini, itseironiseksi tulkitsemani lohkaisu löytyy I´d Rather Be High -raidalta: "I´m seventeen, my looks can prove it, I´m so afraid that I will lose it." Osuu 36 vuotta laulajaansa nuorempaankin.
Levy nautittavissa Spotifyssä, suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti