Seitsemän

Nyt haluan suositella asioita. Niitä on juuri nyt seitsemän.

1) Kananmunataksi. Somerolla on tätä nykyä aika kivasti nimetty Vaahteranmäen tila, jonka kanat hengaavat ulkosella aina kun hotsittaa. Rento meininki tuottaa hyvänmakuisia kananmunia, joita KUSKATAAN MEIDÄN KOTIOVELLE. Oikeasti, eräänä lauantaiaamuna löntystin kadun toiselle puolelle, ja siellä oli munataksi parkissa. Luovuin 12 eurosta, kannoin jääkaappiin 60 munaa. Nähdäkseni hyvä diili ainakin meitsille ja kanoille. PS. Systerilläkin on kanoja. Miten olis?

2)  Runebergin silmälasi. Lompsin tänne yhtenä päivänä, enkä tiennyt lompsivani, hmm, suoraan 1960-luvulle. Paikan atmosfääri on hyvällä tavalla pysähtynyt. Lisäksi isännän virkaa hoitava Matti osoittautui ammattitaitoiseksi ja hyviä vitsejä veisteleväksi kauppamieheksi. Valikoima on todella siisti, aivan dimangisia kehyksiä suoraan Kekkosen ajalta. Plussaa myymälän nurkassa poplarinsa alla kyhjöttävästä Tuomas Kyröstä, jota luulin aluksi spugeksi. Silläkin oli hyviä vitsejä.

3) Sieniä ja ihmisiä. Ei nimi kirjaa pahenna, ainakaan näin hyvä. Saimi Hoyerin ja Petri Salmelan sienikirjasta diggailevat nekin, jotka eivät erota kärpässientä kantarellista. Harvoin onnistutaan tietokirjassa yhdistämään näin ketterästi fakta ja tunnelmointi. Lisäksi tuo Saimi on aika tikka naiseksi muutenkin.

4) John Boutté. New Orleansin the jazz-ääni käväisi Helsingin Juhlaviikoilla heittämässä keikan, joka oli paras aikoihin. Ääni silkkiä ja karisma lainassa leijonalta. Mukana lavalla oli noin kuusikymppinen klarinetisti, joka vetäisi muina klarinetisteina jäätävän soolon, sitten nyökkäsi vaatimattomasti innosta ulvovalle yleisölle ja jäi kiinnostuneena seuraamaan, mitä tekeekään seuraavaksi blues-kitaristi, joka niin ikään vetäisi muina blues-kitaristeina jää-tä-vän soolon. Tein samalla päätöksen, että koska käyn jo neljättäkymmentä, taidanpa alkaa käydä jazz-keikoilla. Yritin sitä viimeksi kaksikymppisenä; silloin homma ei ottanut tuulta alleen. Näkisin myös, että minun on päästävä pian Ameriikkaan. Canal street calls my name.

5) Suunnistus. Olin viikko sitten iltarasteilla. Lähdin optimistisena kiertämään vitosen lenkkiä omin neuvoin. Maaliin saavuin upeat 2 h 15 min myöhemmin; kymmenestä rastista olin missannut neljä. 50 minuutin ajan olin niin eksyksissä, että lohtua toi vain ajatus siitä, että olen Espoossa, en esim. Kainuussa. Lopulta löysin järven, vakoilin googlesta että mikähän järvi mahtaa olla kyseessä, paikansin itseni ja juoksin maaliin kintut nilkkaa myöten jossain suontapaisessa. Perillä olin kiukkuinen, nälkäinen, märkä ja väsynyt, ja mietin, että nyt jäi hampaankoloon. Odotan innolla (/kauhulla) seuraavaa kertaa.

6) Kolmen kaverin jäätelö. Kolme keski-ikäistä miestä, jotka eivät tiedä jäätelön tekemisestä mitään, lähtee Italiaan opiskelemaan gelatonteon saloja. Sitten ne toteavat, että ei hyvää päivää, tulevat Suomeen ja kehittävät itse omat systeeminsä. Makuina esimerkiksi mustikka-kardemumma sekä tumma & vaalea kahvi, vahva suositus. Erityiskiitos nimestä: sympaattisuuden maailmanennätys.

7) Papaja. Asuessani Kalliossa otin tavaksi käydä vaaniskelemassa Karhupuiston laidalla sijaitsevan kultasepänliikkeen näyteikkunaa. Siinä oli aina jotain metkaa. Salaa ajattelin, että jos joskus tulee asiaa sormuskaupoille, tulen tänne. Näin kävi, ja vainuni oli ollut oikeassa. Anneli oli asiakaspalvelijoiden ykköskaartia: pitkämielinen, säntillinen ja ammattitaitoinen. Hän teki ja suunnitteli sekä kihla- että vihkisormukseni, joista jälkimmäinen on hyvinkin uniikki. Lähdimme siitä, että "jotain veistoksellista, ajatonta, luonnonmuotoja, kohokohta, eri pintoja, epäsymmetriaa, lommoja, merta ja vuoria". Neljäs versio osui ja upposi, ja kannan sitä suurella ylpeydellä.