Välitilinpäätös

No niin!

Lohduttoman harmaana, oikein riippuvataivaisena sunnuntaina palaa hän viimein bloginsa ääreen ja tuntee heti olonsa kotoisaksi. "Missä olenkaan huseerannut viime viikot?" "Miksen ole ehtinyt tänne?" hän kyselee.

Agendalla on ollut monenlaista velvollisuuden täyttämistä sekä vapaa-ajan lorvehdintaa. Muistini ei yllä kovin pitkälle taakse, mutta muistaakseni kävin tänään rouskuttamassa teeleipiä ystävän olohuoneessa ja eilen metsässä taittamassa noin kolmenkymmenen suppilovahveron kohmettuneen jalan poikki. Naps.

Muita välähdyksiä: myrskyinen ja vihmova sunnuntaiaamu, jolloin veimme lapset katsomaan merta. Luistelimme kallioilla kenenkään näkymättömissä, esittelin presidentin asunnon. Olin ainoa, jonka kengät kastuivat.

Entäs sitten vaahterankeltainen metsä! Tästä on jo aikaa. Kiidimme seitsemän hevosen voimin pitkin metsiä. Yhden satulan liepeessä heilahteli ketunnahka. Perillä iskimme vasemman saappaamme illallispöytään, hirnuimme ja nautimme hästens skålit.

Sekä sauna, Meilahden huvila-alueen helmi. Ilta oli painava ja pimeä mutta löylyt armeliaat. Emäntä oli taas leipoinut leivän, jonka veroista ei kovin usein saa. Muistaakseni nuorenin jonkun vuoden.

Berliinin-viikonloppuna oli kesä. T-paitaiset kaupunkilaiset makoilivat piknikeillään Tempelhofin, entisen lentokentän, kummallisessa puistossa. Suuressa ja horisonttiin jatkuvassa avaruudessa on jotain surrealistista. Sekä siinä, että hieman loitommalla oikealla tanssittiin tuntikausia jotain kansantanssia, mutta musiikki oli Bollywoodista.

----------------

Luin myös kirjan, jonka sijoitan sumeilematta jonnekin keskinkertaisia romaaneja korkeammalla. Ketään ei varmaan yllätä, että sen kirjoittaja on Pirkko Saisio, jolla on hallussaan pari vuodenaikaan hyvin osuvaa kuvausta.

"Sade on kylmää, hidasta, itkuista, ja se kastelee ensin hiukset, sitten vaatteet ja lopulta lohen, joka retkottaa lautasella."

(Juuri tällaista oli tänään, siitä huolimatta että liikuskelin ulkosalla ilman lautasta ja sillä retkottavaa lohikalaa.)

"Ei voi tulla Pikku Siilistä sielutonta ihmistä; maisema kasvattaa ihmistä ja asuu ihmisen sisällä." 

(Melkein toivoisin, että tämänhetkinen maisema painuisi jonnekin ihan muualle asumaan kuin minuun. Silti se on hienosti sanottu. Reilun kuukauden päästä pääsen näkemään, minkälaisia ihmisistä tulee, kun heitä kasvattavat palmupuiset rannat ja teeviljelmin katetut vuorenrinteet.)