Häämatkalla

Vettä, vehnäjauhoja, kananmunia, sokeria, voita, suolaa, ruisleipää. 

 

Kahvia, maitoa, mansikkahilloa, kaurahiutaleita.

 

Perunoita, kurkkua, tomaattia, sipulia, sitruunaa.

 

Itse kasvatettua salaattia, rosmariinia, basilikaa, timjamia, pinaattia, ruohosipulia, kesäkurpitsaa.

Itse pyydystettyä ahventa.

Yksi suklaalevy. Hyvää olutta. (Purkki vispikermaa.)

---

 

Joku filosofi on sanonut, että kaikista rikkain on se, joka ei tarvitse paljoa. Viime aikoina olen tarvinnut nämä, enkä muuta. Olo on ollut äveriäs.

Tai no, myös yhden saaren. Se sijaitsee Heinävedellä, kivenheiton päässä Koloveden rauhoitetuista norppavesistä. Saari kasvaa tuulensuojaista mäntyä, kanervaa ja nippanappa kypsää puolukkaa. Rantaan, kallion päälle, saa nuotion, jota voi tuijottaa kilpaa taustalla liplattavan Saimaan kanssa.

Mökissä on pyöröhirret, klassista laulua ja latinankielisiä uutisia soittava ruma kelloradio sekä kehnot tyynyt, jotka pään alla olen nukkunut paremmin kuin aikoihin.

Riippumattoon tulee nukahtaneeksi. Kun sen syvyyksistä katsoo ylös, näkee tuulessa vipattavat havuisat oksat ja nuolihaukan tai kaksi. Touhukas siipien lepatus pakottaa katsomaan selälle. Sorsa kiihdyttelee.

---

 

Huomaan vanhentuneeni taas sen verran, että laitan madon koukkuun ilman kummempia elämöintejä. Särjet näykkivät kohoa pinnan alle ja itsensä kuivalle maalle. Lähettyvillä snautseri venyttelee mustikanvarvuissa ja jyrsii nokista kepakkoa. Ampiaiset seuraavat tännekin.

Vene on sellainen, jolla olen opetellut soutamaan. Verkonlasku vetoaa alkukantaisiin vaistoihin, ja nostamiseen liittyy hyvää kihelmöintiä. Koiraa jännittää henkeä haukkova suuri ahven ennen kuin se saa halosta otsaansa. Savustettu kala maistuu taivaalta.

Sateen jälkeen auringossa kellinyt sammal tuntuu jalan alla lämpimältä.

---

 

Kirjassa riittää sivuja, ja kun ne loppuvat, aloitan uuden. Matkustan niiden mukana Afrikkaan ja Amerikan aavikoille, mutta aina kylkeä kääntäessäni maadoitan itseni Järvi-Suomeen.

Kaikki onnistuu: tuli tarttuu tuoheen ensi yrittämällä. Myöhemmin löyly taittaa lauteilla kaksin kerroin. Laituri uhkaa upota jalan alla, kun yritämme nostaa vedestä painavaa saavia maihin.

Uimaan mennessä en osaa näköjään vieläkään luopua tavasta, että kädet on kastettava ranteisiin saakka ennen veteen lipumista. Kun livun, sukellan, venytän kädet sivuille leveään sammakkoon. Järvi on syvä mutta ystävällinen.

---

 

Olin ajatellut meloa täällä voimieni edestä, tutkia naapurisaarten sienet ja marjat. En jaksakaan. Kellahdan mieluummin kalliolle, ajattelen, olen ja katselen, kunnes kaikki turha on kadonnut.