Colombo

Paluu Colomboon! Parin tunnin matka taittuu taas vaihteeksi bussilla, nyt tosin yksityisesti operoidulla eli somin pitsiverhoin varustetulla rakkineella. Kuski on tälläkin kertaa maaninen ja vaikuttaa nauttivan typerien riskien ottamisesta. Srilankalainen pop raikaa radiosta ja saa aikaan epätodellisen tunteen: joskohan kuitenkin päästään perille asti.

Colombo on laajalle levittäytynyt kaupunki, jokaisen kaupunkisuunnittelijan painajainen. Pieni hotellimme on varsin kiva mutta sijaitsee himppusen syrjässä: tuktukilla sieltä puksuttelee pelipaikoille välillä yli puoli tuntia.

Omistamme yhden päivän kauppojen kiertelylle. Kiinnostavat putiikit on ripoteltu ympäri kaupunkia, joten aina paikkaa vaihtaessa pitää hypätä kolmipyöräiseen. Täällä sentään monissa tuktukeissa on mittarit - taivaallista, ei tarvitse tingata!

Sri Lankassa tehdään kauniita, värikkäitä kankaita. Nautinkin naisten kaupunkiasujen katselemisesta suuresti, ja samalla skandinaavinen minimalismi alkaa (taas kerran) tuntua maailman typerimmältä tyyliltä. Ostan kuuluisasta Barefoot-kaupasta sekä reilun kaupan myymälä Selynistä itselleni muutaman tunikan ja paidan ja toivon hartaasti, että ne näyttävät yhtä kauniilta ja käyttölelpoisilta vielä kotonakin.

Trip Advisor on vinkannut, että Selynin kupeesta löytyy saarivaltion parasta kahvia. Koska olemme eläneet teellä ja vain etäisesti kahvia muistuttavilla haaleilla liemillä viimeiset kolme viikkoa, kyseisessä kahvilassa on käytävä. Kuppila on vaatimattoman näköinen, mutta heti ovea avatessa nenään leijuu taivaallinen kahvipapujen tuoksu.

Kahvilan nurkassa istuu leppoisan oloinen vanhempi herra, joka alkaakin heti juttusille. Käy ilmi, että mies on Amerikasta ja asunut Colombossa viimeiset 35 vuotta. Olen kuumuudesta vähän väsähtänyt enkä jaksaisi niin kauheasti small talkata, mutta niin vain käy, että kohta huomaamme istuneemme uuden ystävämme Henryn seurassa pitkälti yli kaksi tuntia. Hän osoittautuu melkoiseksi tarinaniskijäksi: on mahtavaa kuulla, miten pääkaupunki ja koko Sri Lanka ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet ("kun tulin, vesipuhvelit uivat kaupungin kanavissa") ja mihin maa on menossa. Missään vaiheessa ei selviä, mikä Henry on tarkalleen ottaen miehiään, mutta jonkin sortin akateemikko on kyseessä. Sri Lankaan hän päätyi alun perin sattumalta tutustuttuaan 1960-luvulla Lontoossa erääseen colombolaiseen tutkijaan (kyse oli tietysti konferenssista, jonne hän oli matkannut kuuntelemaan Allen Ginsbergiä ja muita aikansa kulttuurivaikuttajia). Henry on utelias, loistava keskustelija ja harvinaisen sivistynyt - saamme selittää hänelle ummet ja lammet myös Suomen asioista, kuten koulutusjärjestelmästä ja tärkeimmistä elinkeinoista.

Siinä uskonnoista, Amerikan politiikasta ja kirjallisuudesta puhuessamme ja hyvää kahvia lipittäessämme on hauska huomata, että nämä tämmöiset kohtaamiset ovat oikeastaan parasta, mitä matkoilla voi tapahtua. Yhtäkkiä aika pysähtyy, ei ole kiire minnekään, ja seuraasi on jotenkin tupsahtanut kiinnostava ihminen maailman toiselta kolkalta. On hauskaa vertailla ajatuksia ja kokemuksia ilman sen kummempia ennakkoluuloja: olemme vain kourallinen ihmisiä, jotka ovat sattumalta päätyneet tähän samaiseen kahvilaan. Tiet risteävät hetkeksi, ja sitten jatkamme taas tahoillemme, mutta jotain rikastuttavaa on taas tarttunut mukaan.

(Huvittavaa kyllä, törmäämme Henryyn vielä saman päivän iltana toisella puolella kaupunkia - ravintolassa, jota hän on meille suositellut. Se on hänen kantapaikkansa, eikä ihme. Ruoka on juuri niin hyvää kuin sen viimeisenä matkapäivänä sopii ollakin. Myös täällä jäämme joksikin aikaa suustamme kiinni; myös Henryn seuralainen, australialainen miekkonen, on samaa kaliiperia - ihminen, jonka kanssa jutut eivät heti lopu kesken.)

Rinkkoja viimeistä kertaa pakatessa olo on haikea, mutta loma on tehnyt tehtävänsä - kotiinkin on mukava mennä (haaveilen maidosta ja korvapuusteista). Rinkat ovat itse asiassa omituisen tyhjät, sillä olemme jättäneet vaatteitamme ja kenkiämme matkan varrella milloin juna-asemien edessä kerjääville vanhuksille, milloin pääkaupungin Punaisen Ristin toimistolle. Toivottavasti niistä on hyötyä jollekin.

Matkasepustuksia kertyikin näköjään monen postauksen edestä, mutta ihan hyvä niin. Ehkä se osoittaa, että matka oli monin tavoin antoisa ja ajatuksia herättävä. Enkä ihmettele, miksi niin moni Sri Lankassa käynyt palaa. Se on erityinen, omintakeinen ja monipuolinen maa, jonka kovia kokeneille ihmisille toivon yhä valoisampaa tulevaisuutta.