Karmaiseva oppitunti, meuhkaa Mertaranta ruudussa.
Viimeisin omalle kohdalle osunut oppitunti ei ole ollut kovin karmaiseva vaan se perinteisempi.
Toukokuinen Helsinki taitaa olla Helsingeistä paras. Koko ajan tapahtuu, illat venyvät pitkiksi eikä valo vain lopu, ihmiset kuplivat ja elämä on kepeää. Snautserin ja minut on voinut löytää todennäköisimmin puistoista, pubeista ja grillijuhlista. Se on mukavaa se.
Mutta kuten kaikki tiedämme: kun höseltää tarpeeksi, pitää lähteä maalle.
Lauantaina lapioin ensin soraa ja sitten vaihtelun vuoksi kivituhkaa. Kottikärryt painoivat ja käsivarsissa tykytti juuri oikealla tavalla. Helle kävi heinäkuisesta. Ruumiillinen työ tuntui ihanalta ja puristi vähän kierroksilla käyneestä tytöstä ylimääräiset mehut pois.
Kun urakka oli valmis, menin makaamaan vasta rehahtaneelle nurmikolle, omenapuun alle tietenkin. Sen alla oli sopivan läikikäs varjo. Katselin pilviä ja omenankukkia kunnes silmät menivät kiinni.
Illalla menin yksin saunaan. Makailin lauteilla ja olin vaan. Hiivin laiturille, järvi oli ihan sileänä. Portaat alas, pari hengenvetoa,
ja sukellus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti